Voit tilata täältä esiintyjiä kaikkiin tilaisuuksiisi!

Alta löydät instrumenttien mukaan järjestetyn listauksen muusikoistamme. He auttavat sinua ideoimaan sopivan esityksen tilaisuuteesi ja järjestävät tarvittaessa kanssamuusikot. Palkkion sovit myös suoraan valitsemasi esiintyjän kanssa. Säveliä.fi ei ota välityspalkkioita.

Anne Korpelainen - altto

Anne Korpelainen - altto

TAITEILIJAESITTELY/CV:

Korpelainen on laulanut useita oopperarooleja Suomessa ja konsertoinut Suomessa ja Itävallassa. Kaudet 2013-2015 Korpelainen oli kiinnitettynä Salzburgin Landestheaterin oopperakuoroon. Savonlinnan oopperajuhlakuorossa Korpelainen lauloi vuosina 2004-2008 ja Suomen Kansallisoopperan lisäkuoroon hän on kuulunut syksystä 2008 alkaen. Anne Korpelainen oli yksi finalisteista Kangasniemen laulukilpailuissa vuonna 2012. Viime vuosina Korpelainen on tuottanut useita produktiota, viimeisimpänä Madetojan Pohjalaisia Pohjois-Kymen musiikkiopistoon. 

Altto Anne Korpelainen on opiskellut laulua mm. Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa ja Wienin musiikkikorkeakoulussa. Hän valmistui musiikkipedagogiksi (AMK) 2010. Lauluopintojaan hän on jatkanut yksityisesti mm. professori Irina Gavrilovicin ja Ritva Eerolan johdolla. Toiselta koulutukseltaan Korpelainen on yhteiskuntatieteiden maisteri.

TILAA MINUT ESIINTYMÄÄN TÄYTTÄMÄLLÄ ALLA OLEVAT TIEDOT

 

VIDEO LINKKEJÄ AIKAISEMMISTA ESIINTYMISISTÄ

CV - ANSIOLUETTELO

LAULUOPINNOT

  2010 ->         yksityisopinnot, opettajat Irina Gavrilovici, Ritva Eerola, Dale Fundling

  2010. Hochschule für Musik und Darstellende Kunst, Wien, opettaja Franz Lukasovsky

  2006-2010    Metropolia ammattikorkeakoulu, Musiikkipedagogi (AMK)

opettajat Ritva Auvinen, Margareta Haverinen-Brandt, Monica Hauswalter

 2005-2006    Lahden konservatorio, opettaja Erika Harjukoski

 2003-2006    Pohjois-Kymen musiikkiopisto, opettaja Marja Toppinen-Schumacher

 

KIINNITYKSET

                  2015->          Freelancer

2013-2015    alttolaulaja, oopperakuoro, Landestheater Salzburg, Itävalta

                      2008 ->         Suomen kansallisooppera, lisäkuoro

                      2005-2008    Savonlinnan oopperajuhlakuoro

                                            

TEHDYT ROOLIT

                  2019              Madetoja: Pohjalaisia, Kaisa (Kouvolan ooppera)

2017              Merikanto: Pohjan neiti, Louhi (Lahden Ooppera ry)

                      2016 - 2019    Ashkenasi: NoitaNaisia, Greta (kiertävä produktio)

2014 Tscaikovsky: Jevgeni Onegin, Filipjewna (Landestheater, Salzburg)   

2012 Verdi: Il Trovatore, Azuzena, cover (Lahden ooppera ry)                              

                      2010              De Falla: La vida breve, Abuela (Kouvolan ooppera)                                              

2009              Purcell: Dido ja Aeneas, Sorceress (Helsinki, Metropolia)             

                      2008              Strauss: Lepakko, Prinssi Orlofsky (Kouvolan ooppera)                   

                      2008              Mozart: Taikahuilu, 3. nainen (Helsinki, Metropolia )

                      2008              Gluck: Orpheus ja Eurydike, Orpheus (Porvoo)

                      2008   Linkola: Ronja Ryövärintytär, Loviisa (Suomen kansallisooppera)

                      2007    Menotti: Vanhapiika ja varas, Miss Todd (Helsinki, Metropolia)

                      2007     Humperdinck: Hannu ja Kerttu, Die Hexe (Helsinki, Metropolia)

                      2006      Bizet: Carmen, Mercedes (Kouvolan ooppera)

                 2005          Verdi: Naamiohuvit, Ulrica (Kouvolan ooppera)

 

OPETUSTYÖ

     2019-            Oopperaluokan lehtori, Pohjois-Kymen musiikkiopisto                    

2015-            t:mi Anne Korpelainen

     2013-2015    Lauluopettaja, Katarina Lybeckin studio, Salzburg, Itävalta             

      2012-            Laulun kesäkurssit Kouvolassa

       2007-2011    Lauluopettaja, Valkealan kansalaisopisto/ Kouvolan kansalaisopisto

 

KILPAILUT

     2012              finalisti, Kangasniemen laulukilpailut

                      

TÄRKEIMMÄT TUOTTAJAN TYÖT

     2019              Pohjalaisia-ooppera, Pohjois-Kymen musiikkiopisto

2018              Kulkurin valssi-musikaali, Anjalankosken teatteri ja laulustudio Bravo

     2017              Kaunis Veera-musikaali, Anjalankosken teatteri ja laulustudio Bravo

     2016              Tukkijoella-musikaali, Anjalankosken teatteri ja laulustudio Bravo

     2016              Noitanaisia-musikaaliooppera, Suomen kantaesitys

2012->          laulun kesäkurssit Kouvolassa

Piia Rytkönen / sopraano

Piia Rytkönen / sopraano

Kristian Lindroos - baritoni

Kristian Lindroos - baritoni